IKUISUUS TAKAPIHALLA

Eilen illalla lähdin taas metsästämään tähtiä, kun vihdoin kohdalle osui selkeä yö. Tällä kertaa pääsin rappusia pidemmälle kun jaksoin siskon saattelemana kiikuttaa kameran jalustoineen läheisen rannan tuntumaan. Selkeän taivaan takasi tuulinen ja kylmä yö ja linnunrata kimalsi koko taivaan leveydeltä suoraan meidän pään yläpuolella ja mun teki mieli hyppiä innosta. Mun sisin tuntuu pakahtuvan aina kun nään jotain näin kaunista ja käsittämättömän suurta, semmoista mitä ei voi käsittää, mihin ei voi itse vaikuttaa. Mutta mun on pakko sanoa, että en tiedä oonko ihan höpsähtänyt kun musta tuntuu että niissä kotipihassa otetuissa kuvissa tähdet näkyivät paremmin. Muuten näistä tulikin kivempia taivaan ottaessa värejä, sekä kun ei ollut katonreunoja ja antenneja sojottelemassa siellä täällä :-D 

Seuraavat tähtitaivaan bongailut voisin sijoittaa sinne tulevaisuuteen, kun lumi on maassa.

HAPPINESS IN THE COLD

En yksinkertaisesti pystynyt rajoittamaan näitä kuvia, tai mun innostusta tuosta lumen paljoudesta. Viikonlopun aikana meidän kylä muuttui niin kauniin näköiseksi, että ei voi olla kuin iloinen ja nauttia kuin pieni lapsi. On jotenkin niin seesteistä, pehmeetä ja hiljaista. Jäätyneet puiden oksat näyttää ihan kristallikoristelta, melkein pystyn kuulla kuinka ne kimmeltää. Meidän kuja näyttää iltamyöhäällä aivan joulupukin kylältä jouluvaloineen ja pakkaslumi pihoineen. 

Tunsin tänään niin syvää rauhaa ja onnea, kun kävelin illemmalla ulkona. Taivas oli harmaan päivän jälkeen seljennyt hieman pakkasen kiristyessä, aurinko oli laskenut ja taivaanranta oli ihan haalean keltainen. Idästä nousi tummia myrskypilviä jotka loi hienon kontrastin valkoista lumea ja valoja vasten. Olin antanut ittelleni luvan aikasemmin päivällä kuunnella joululauluja, vaikka ne kaikkein perinteisimmät säästän ensimmäiselle adventille. Näin kävelyllä lapsia leikkimässä, ja muistan miltä tuntu tehdä lumilinnaa, kun hanskoihin meni lunta ja ranteet oli jäässä, miltä tuntu myöriä ja ryömiä muka salaa lumihangessa, mikä se fiilis oli kun ilta tummu mutta silti jakso vetää liukuria perässä ja laskea saman mäen uudestaan.
Näihin ajatuksiin jääden ei voi olla kuin onnellinen.

UNDER THE STARRY SKIES

Mulla on uusi harrastus. Kutsun sitä "tule myöhään kotiin, huomaa että on tähtitaivas, juokse ulos, kamppaile kameran tarkennuksen kanssa, kuvaile kunnes et tunne sormiasi." Niin, ja tietysti siihen kuuluu vielä " ärsyynny kun huomaat että pienellä pihalla on mahdotonta saada kuvaa pelkästä taivaasta ilman ylimääräisiä osia." Mutta pointti oli siinä, että eilen yöllä onnistuin ekaa kertaa ikinä tallentamaan linnunradan kameraani. Aluksi en erottanut sitä ollenkaan, mutta lopulta näin sen jopa paljaalla silmällä. Se näkyi haaleana vaaleana raitana ja tummempina kohtina. Olin yllättynyt saatuani kaipaamiani kuvia, sillä en omista ammattilaisen välineitä tai kokemusta. Eihän se tuossa ruudulla vieläkään loista yhtään niin komeana kuin voisi, mutta se on kuitenkin ensimmäiseni, kuvattuna katulamppujen ympäröimänä. Ja sen voin ylpeänä myöntää, että olen kehittynyt tähtitaivaan kuvaamisessa huimasti verrattuna niihin ensimmäisiin retkiini elokuussa. Itsellä suurin ongelma oli ehkä ymmärtää suljinaikaa koskevat asetukset ja tarkennuksen löytäminen. Ymmärtääkseni monista objektiiveistä löytyy valmiiksi kohta, mikä näyttää kun tarkennus on ääretön, vaikka sekään ei aina tasan pidä paikkaansa, mutta omastani sitä ei löydy, joten aloittelijalle se oli tuplasti vaikeampaa. Nykyään tiedän suurinpiirtein mistä sen löytää, mutta ekalla kerralla olin täysin hukassa, ja tulokset olivat mitä olivat. 

Tässä on mun ensimmäisten joukossa otettu tähtitaivaskuva. Jotenkin hellyyttävää, hymyssä suin kattelen ja tuumin, että ei mennyt niinkuin Strömssössä.
On muuten ihmeellistä, että joka ilta muuten, kun maleksii kotona, taivas on auttamattomasti pilvessä. Iltasin saa aina ravata rappusilla tarkastelemassa jospa taivas olisi selvennyt ja pääsisi kuvailemaan. Mutta ei. Ja sitten kun jaksan liikkua täältä landelta jonnekin muualle, tulla väsyneenä myöhään kotiin, niin kappas, taivas on taas täynnä tähtiä. Siinä vaiheessa ei jaksa enää lähteä minnekään kauas, vaan tyytyy pysyttelemään kotipihassa ja lähellä omaa sänkyä, jolloin kuviin tunkee kaikkea muutakin epämiellyttävää (kuten talon katto ja antennit tai katuvalot). Oon tässä varmaan pari viikkoa päivystänyt selkeetä taivasta ja ne osuu aina niille illoille kun ei kerkeä kuvailemaan. Menisin mieluusti alkuillasta läheiseen rantaan bongailemaan linnunratoja.

En tiedä vielä kaikkea kuvaamisesta. En todellakaan tiedä polttovälistä tai linssini hyperfokaalisesta etäisyydestä. Mulle on täyttä hepreaa kaikki numerot ja kirjaimet, mutta teen sitä mikä tuntuu hyvältä ja mistä tykkään. Olen huomannut että kuvaaminen ei oikeasti edes ole vaikeaa, tarvitaan vain simppelit ohjeet ja pari eri reissua, niin johan alkaa toimimaan. Vaikka mulla on silti vielä hirveesti asioita joita en ymmärrä.

Jos ketään kiinnostaa, tässä mahdollisimmat ymmärrettävät ohjeet, miten kuvailin eilisillan taivaita:

Säätöpyörässä mulla on M, eli Manual-tila. Se tarkoittaa, että säädän itse aukon, sekä suljinajan.
Aukko mulla oli mahdollisimman suuri, joka tarkoittaa, että f-arvo on mahdollisimman pieni. Itsellä oli f 3.5. Sen pienemmäksi ei tuossa objektiivissa pääse.
Suljinaikana oli ensin 13s jonka jälkeen kokeilin myös 25 ja 30, mutta lopulta testailun jälkeen parhaat tulokset sain 15 sekunnilla.
ISO- herkkyys oli 1250. Se olisi varmasti voinut olla isompikin, mutta en halunnut ottaa riskiä kuvista, jotka ovat täynnä kohinaa.
Tarkennus oli manuaalilla. Omasta kamerasta tarkennus äärettömään löytyy, kun linssin kääntää ääriasentoon, ja siitä takaisin päin hieman. Otan monia testikuvia ennenkuin alan kuvaamaan, sillä haluan varmistua että kuvat ovat varmasti tarkkoja.
Kameran jalusta ja itselaukaisin ovat myös aika välttämättömiä, ettei kuvasta tule tärähtänyttä.

Parhaiten tähtitaivaita ja linnunrataa voi bongata näin syksystä kun ei ole vielä lunta. Lumi nimittäin valaisee maisemaa. Varsinkin paljaalla silmällä katsellessa on paras mennä mahdollisimman valottomaan paikkaan.
Tämä on suosittelemisen arvoinen harrastus, eikä siihen tarvitse edes kameraa. Ilman kuviakin voi saada upeita kokemuksia ja mahtavan käsityksen siitä miten kaunis luonto on. :)

HIKING

Voi kuinka tykkäänkään liikkua luonnossa. Koska oon syntynyt kaupungissa, mutta asunut koko ikäni taajama/maaseutu alueella, on luonto mulle tuttu ja tärkeä, ja siellä liikkuminen on mieleistä sekä helppoa. Käytiin eilen patikoimassa läheisellä luontoreitillä joka johti laavulle, jossa levähdettiin. Reitti ei ollut pitkä, noin 3 km, ja mulle olis sopinut jos se olis ollut pitempi. On niin rentouttavaa ja hyvää liikuntaa liikkua luonnossa keskellä upeita maisemia. Oon miettinyt jo ensi kesää varten, että minne luonnoinpuistoihin haluan lähteä kiertelemään, ja sen lisäksi mun mieltä innostaa myös ajatus aktiivilomista mm. Islannissa, Norjassa tai vaikka Gran Canarialla. En mitenkään malttais odottaa, että saan töitä ja sitä kautta mulla olis mahdollisuuksia lähtee toteuttaan omia haaveitani.

MOVIE NIGHT OUTFIT

Vaatteissa mukavuus on aina ollut mulle tärkeää. Lapsena en voinut sietää farkkuja, sukkahousuja, toppahousuja tai mitään muutakaan epämukavaa, joka puristi, tai missä oli vaikea liikkua. Mulla oli pitkään "mukavuus ennen kaikkea"- periaate, enkä vieläkään ole sukkahousujen tai kovien farkkujen ylin ystävä. ( Esim. uusien, aivan käyttämättömien farkkujen ostaminen on yhtä tuskaa, kyllä te tiiätte..!!) Anyway, sen takia päätinkin pistää tänään mukavat vaatteet päälle, kun lähdin yhdessä äidin kanssa leffaan. Heitin mun asuun vähän sitä ja tätä, mutta kokonaisuudessaan se oli aika toimiva. Erilainen, mutta toimiva. Tämmöistä asua olisi ollut kiva pitää myös silloin kun oli vielä lämpöisempää.
Käytiin katsomassa elokuva nimeltä Kätilö. Päälle kuukausi sitten ensi-iltaan tullut filmi asetti mulle uutta perspektiiviä aikaisempiin ajatuksiini, mutta oikeastaan mikä tahansa muu samankaltainen pätkä olisi voinut tehdä sen, koska muuten se olikin aika perus suomalainen sotaleffa. Elokuvan kuvaus oli mun päätä huimaava ja silmiä ilahduttava ja oikeasti nautin sen katsomisesta ihan vaan hyvän toteutuksen vuoksi, vaikka muuten päähenkilöt jäivät ehkä hieman etäisiksi, eikä heidän kohtalot hirveästi puhuttaneet. (Mutta en voinut olla miettimättä sitä kuinka näyttelijöiden oli pitänyt uhrata pitkät hiuksensa rooliensa takia.) Nyt spoilaan hieman, joten älkää lukeko jos menette joskus kyseisen rainan katsomaan, eli vastoin aika normaalia sota-ajoista kertovia elokuvia, tässä leffassa oli onnellinen loppu. Ajattelin pari kertaa, että vähintään toinen päähenkilöistä katoaa tai joutuu tapetuksi, mutta yllätyksellisesti kummatkin selviytyivät hengissä ja vielä löysivätkin toisensa uudelleen. Leffa kokonaisuudessaan oli 3/5, kuvaus toi parhaimmat pisteet, ja jäin kaipaamaan vähän syvällisempää katsausta elokuvan hahmojen välisiin suhteisiin ja tunteisiin.

BACK IN THE DAY

 Ilma oli kuin syksyinen morsian kun käytiin siskon kanssa kuvailemassa pari päivää sitten. Aurinko ei enää lämmitä joten oli hieman kylmä, mutta valo ja tunnelma oli mahtavia! Yritettiin hakea kuviin vanhanaikaista tunnelmaa kävelemällä läheiselle pellolle, jonka reunalla on edelleen huterasti pystyssä oleva lato, jonka toinen puoli on vajonnut ainakin puoli metriä. Kuvailtiin pari ruutua, jotka (onneksi) kerrankin näyttivät kameraruudulla huonommilta kuin lopulta koneella, ja lähdettiin tuulen ajamina kotiin lämmittelemään.

  Olen ollut iloinen siitä, että tämä syksy on ollut säiden puolesta aika täydellinen. On ollut ihanan kuivaa jolloin ei ole tarvinnut miettiä sen enempiä mitä kenkiä jalkaan vetää, aamut on ollut aurinkoisia ja kylmiä ja öisin taivas on ollut harvoin pilvessä. Tänä syksynä on tullutkin ihailtua revontulia ja tähtitaivaita tuntikaupalla sormet niin jäässä, ettei kipua huomaa vasta kuin sisällä. Oon tästä syksystä enemmän kuin innoissani,  enkä malta odottaa mitä kaikkea talvi tuo samalla kun tänne saapuu.