PILVESSÄ

Viimeiset viikot oon kulkenut kuin pilvessä, tai jossakin sumupilvessä ainakin.

Pää tuntuu raskaalta ja kokoajan väsyttää. Unohtelen työvuoroja ja syntymäpäivä, sekoitan päivän tapahtumia toisiinsa, en esimerkiksi muista seuraavana päivänä mitä tein eilen. Aika klassinen tapaus on siinä, että välillä en vain voi muistaa olenko ollut töissä eilen vai toissapäivänä, kävinkö salilla maanantaina vai sunnuntaina. Olen muutekin todella hajamielinen, ja mun päässä liikkuu miljoona asiaa yhtäaikaa. Välillä on vaikea jutella tai kertoa jotakin pitkää stooria, koska ajatukset alkavat harhailemaan niin, että puhe katkeaa ja unohdan samantien mitä olin selittämässä. Lähimmät kaverit tietää tämän ja tiedostan sen olevan rasittavaa, mutta on hirveän vaikea keskittyä yhteen asiaan kun päässä on paljon tekijöitä jotka huutaa kaikki yhteen ääneen huomiota. On aina ärsyttävää selitellä seuralle että "sori taas katkes ajatus".

 Unet on kreisejä sekamelskoja, mutta useimmiten hyvällä tavalla. Ne on seikkailuja, täynnä tekemistä ja toimintaa. Silloin joskus kun asiat eivät olleet mielessäni järjestyksessä, näin monta kuukautta putkeen painajaisia ja olin ihan loppu. Sen aallonpohjan jälkeen kun on pari kertaa notkahdellut siihen suuntan, on mielialanvaihtelut aika nopeasti näkynyt myös siinä minkälaisia unia öisin verkkokalvoille piirtyy. Ja ne on ollut painajaisia silloin kun muutenkin tuntuu vaikealta.
Mutta nyt ne ovat aktiiviunia. Ehkä se kertoo siitä että mulla vain on tosi paljon mietittävää ja ajateltavaa tällä hetkellä? Lyhyen ajan sisään on nimittäin muutenkin tapahtunut paljon.




Viime päivinä on ollut myös luovuutta. On syntynyt maalauksia, piirustuksia, lauluja, runoja, tarinoita. Valokuvia on niin, että muistikortti räjähtää pian. Olen alkanut huomioimaan kuinka kaunista tihkusateinen maisema voi olla, kuinka aurinko kultaa järvenselkää eritavalla kuin ennen. Pudonneet koivunlehdet on ihan huikeita kun ne kiiltelee maassa kultaisina ja vaikka ne ei enää korista puita, näyttää ne hienoilta maassakin. En saa tarpeekseni itseni ilmaisusta, kokoajan mulla syntyisi ideoita esimerkiksi lyhytelokuvia, musiikkivideoita, kuvausreissuja, biisejä sunmuita varten. Maailma on niin kaunis, haluaisin pystyä tallentamaan sen kaikilla keinoilla!

Olen todella onnellinen etten asu tällä hetkellä kaupungissa, täällä pystyn hengittämään.

 Sinä annat minun sydämeeni suuremman ilon, kuin heillä on runsaasta viljasta ja viinistä. Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua. PSALM 4:8-9

RUSKAN VÄREISSÄ

 On jotenkin onnellinen olo, kun seisoo syysmyrskyssä. Se tuuli on mahtava, se tuntuu siltä että se voisi puhaltaa kaiken susta pois, se ravistelee sydänjuuria myöten. Ja ne lehdet. Ne on niin upeita, kun ruskan väreissä ne joko lepattaa tuulen mukana vielä puissa kiinni, tai sitten ne rällää menemään ympäriinsä, niistä tulee niin hyvä fiilis. Onnellinen olo on myös silloin kun seisoo rannassa laiturilla ja katselee kun syksy vaan värittää maisemaa. On tyyntä ja hiljaista, jostain kaukaa kuului kun joku oli veneellä järvenselällä. Kaikki värit ja elementit luonnossa vaan mätsää, tuntuu että kaikki oli siinä hetkessä tehty toisiaan varten. Mukaan lukien kuu, sillä syksyisin tuntuu kuin se kasvaisi ja tummenisi, ihan kuin kaikki luonnossa haluaisi olla parhaimmillaan.

Ja tähdet. Ne on alkaneet näkyä taas oikeasti kunnolla. Eilenkin seisoskelin terassilla illalla yhdentoista aikaan, jalassa crocsit ja päällä sohvalta mukaan otettu viltti, ja ihastelin linnunrataa joka kiilsi suoraan talon yläpuolella.  Näin syksyisin se on komeimmillaan ja kuumottaisi päästä vaikka mökille tsekkaileen sitä kunnolla, siellä kun lähellä ei ole mitään isoja valosaasteita. Alunperin viittin lähteä ulos tuleen, koska uutisissa oli puhuttu revontulista, mutta niistä en sitten nähnyt vilaustakaan.

Niinkuin olen kirjottanut erään muistikirjan sivuille 21.syyskuuta:  " Elämä on huikeeta", niin sitä se on edelleen.