HAPPINESS IN THE COLD

En yksinkertaisesti pystynyt rajoittamaan näitä kuvia, tai mun innostusta tuosta lumen paljoudesta. Viikonlopun aikana meidän kylä muuttui niin kauniin näköiseksi, että ei voi olla kuin iloinen ja nauttia kuin pieni lapsi. On jotenkin niin seesteistä, pehmeetä ja hiljaista. Jäätyneet puiden oksat näyttää ihan kristallikoristelta, melkein pystyn kuulla kuinka ne kimmeltää. Meidän kuja näyttää iltamyöhäällä aivan joulupukin kylältä jouluvaloineen ja pakkaslumi pihoineen. 

Tunsin tänään niin syvää rauhaa ja onnea, kun kävelin illemmalla ulkona. Taivas oli harmaan päivän jälkeen seljennyt hieman pakkasen kiristyessä, aurinko oli laskenut ja taivaanranta oli ihan haalean keltainen. Idästä nousi tummia myrskypilviä jotka loi hienon kontrastin valkoista lumea ja valoja vasten. Olin antanut ittelleni luvan aikasemmin päivällä kuunnella joululauluja, vaikka ne kaikkein perinteisimmät säästän ensimmäiselle adventille. Näin kävelyllä lapsia leikkimässä, ja muistan miltä tuntu tehdä lumilinnaa, kun hanskoihin meni lunta ja ranteet oli jäässä, miltä tuntu myöriä ja ryömiä muka salaa lumihangessa, mikä se fiilis oli kun ilta tummu mutta silti jakso vetää liukuria perässä ja laskea saman mäen uudestaan.
Näihin ajatuksiin jääden ei voi olla kuin onnellinen.

UNDER THE STARRY SKIES

Mulla on uusi harrastus. Kutsun sitä "tule myöhään kotiin, huomaa että on tähtitaivas, juokse ulos, kamppaile kameran tarkennuksen kanssa, kuvaile kunnes et tunne sormiasi." Niin, ja tietysti siihen kuuluu vielä " ärsyynny kun huomaat että pienellä pihalla on mahdotonta saada kuvaa pelkästä taivaasta ilman ylimääräisiä osia." Mutta pointti oli siinä, että eilen yöllä onnistuin ekaa kertaa ikinä tallentamaan linnunradan kameraani. Aluksi en erottanut sitä ollenkaan, mutta lopulta näin sen jopa paljaalla silmällä. Se näkyi haaleana vaaleana raitana ja tummempina kohtina. Olin yllättynyt saatuani kaipaamiani kuvia, sillä en omista ammattilaisen välineitä tai kokemusta. Eihän se tuossa ruudulla vieläkään loista yhtään niin komeana kuin voisi, mutta se on kuitenkin ensimmäiseni, kuvattuna katulamppujen ympäröimänä. Ja sen voin ylpeänä myöntää, että olen kehittynyt tähtitaivaan kuvaamisessa huimasti verrattuna niihin ensimmäisiin retkiini elokuussa. Itsellä suurin ongelma oli ehkä ymmärtää suljinaikaa koskevat asetukset ja tarkennuksen löytäminen. Ymmärtääkseni monista objektiiveistä löytyy valmiiksi kohta, mikä näyttää kun tarkennus on ääretön, vaikka sekään ei aina tasan pidä paikkaansa, mutta omastani sitä ei löydy, joten aloittelijalle se oli tuplasti vaikeampaa. Nykyään tiedän suurinpiirtein mistä sen löytää, mutta ekalla kerralla olin täysin hukassa, ja tulokset olivat mitä olivat. 

Tässä on mun ensimmäisten joukossa otettu tähtitaivaskuva. Jotenkin hellyyttävää, hymyssä suin kattelen ja tuumin, että ei mennyt niinkuin Strömssössä.
On muuten ihmeellistä, että joka ilta muuten, kun maleksii kotona, taivas on auttamattomasti pilvessä. Iltasin saa aina ravata rappusilla tarkastelemassa jospa taivas olisi selvennyt ja pääsisi kuvailemaan. Mutta ei. Ja sitten kun jaksan liikkua täältä landelta jonnekin muualle, tulla väsyneenä myöhään kotiin, niin kappas, taivas on taas täynnä tähtiä. Siinä vaiheessa ei jaksa enää lähteä minnekään kauas, vaan tyytyy pysyttelemään kotipihassa ja lähellä omaa sänkyä, jolloin kuviin tunkee kaikkea muutakin epämiellyttävää (kuten talon katto ja antennit tai katuvalot). Oon tässä varmaan pari viikkoa päivystänyt selkeetä taivasta ja ne osuu aina niille illoille kun ei kerkeä kuvailemaan. Menisin mieluusti alkuillasta läheiseen rantaan bongailemaan linnunratoja.

En tiedä vielä kaikkea kuvaamisesta. En todellakaan tiedä polttovälistä tai linssini hyperfokaalisesta etäisyydestä. Mulle on täyttä hepreaa kaikki numerot ja kirjaimet, mutta teen sitä mikä tuntuu hyvältä ja mistä tykkään. Olen huomannut että kuvaaminen ei oikeasti edes ole vaikeaa, tarvitaan vain simppelit ohjeet ja pari eri reissua, niin johan alkaa toimimaan. Vaikka mulla on silti vielä hirveesti asioita joita en ymmärrä.

Jos ketään kiinnostaa, tässä mahdollisimmat ymmärrettävät ohjeet, miten kuvailin eilisillan taivaita:

Säätöpyörässä mulla on M, eli Manual-tila. Se tarkoittaa, että säädän itse aukon, sekä suljinajan.
Aukko mulla oli mahdollisimman suuri, joka tarkoittaa, että f-arvo on mahdollisimman pieni. Itsellä oli f 3.5. Sen pienemmäksi ei tuossa objektiivissa pääse.
Suljinaikana oli ensin 13s jonka jälkeen kokeilin myös 25 ja 30, mutta lopulta testailun jälkeen parhaat tulokset sain 15 sekunnilla.
ISO- herkkyys oli 1250. Se olisi varmasti voinut olla isompikin, mutta en halunnut ottaa riskiä kuvista, jotka ovat täynnä kohinaa.
Tarkennus oli manuaalilla. Omasta kamerasta tarkennus äärettömään löytyy, kun linssin kääntää ääriasentoon, ja siitä takaisin päin hieman. Otan monia testikuvia ennenkuin alan kuvaamaan, sillä haluan varmistua että kuvat ovat varmasti tarkkoja.
Kameran jalusta ja itselaukaisin ovat myös aika välttämättömiä, ettei kuvasta tule tärähtänyttä.

Parhaiten tähtitaivaita ja linnunrataa voi bongata näin syksystä kun ei ole vielä lunta. Lumi nimittäin valaisee maisemaa. Varsinkin paljaalla silmällä katsellessa on paras mennä mahdollisimman valottomaan paikkaan.
Tämä on suosittelemisen arvoinen harrastus, eikä siihen tarvitse edes kameraa. Ilman kuviakin voi saada upeita kokemuksia ja mahtavan käsityksen siitä miten kaunis luonto on. :)