Istun koneella kirjottamassa tätä postausta, vaikka pää humisee tyhjyyttään. Mulla on hirveesti hommia tehtävänä, hirveesti ajateltavaa, niin paljon ajateltavaa, että päätän olla ajattelematta ollenkaan. Huomenna on viimeinen päivä amiksella, valmistujaisjuhla. Muut painaa leipuri-kondiittori lakin päähänsä, mutta voin hymyillen odottaa lauantaita, kun saan sen oikean valkoisen lakin päähäni. Kolme vuotta, se katosi haaveillessa ja tehdessä virheitä. Se haihtui hammasten kiristelyssä ja motivaation puutteessa. Silti voin vaan ihmetellä kuinka vähän aikaa tuhat yhdeksänkymmentäviisi päivää on. Mulla on mahdollisuus koulupaikkaan syksyllä, ja mua pelottaa, sillä en halua opiskella turhaan, mutta en tiedä mitä haluan. Kaiken tän ahdistuksen keskellä, mua helpottaa tietää, että muutokseen voi tottua.
Kyllä mulle tulee ikävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!