Siitä on nyt noin vuosi, kun
povasin justiinsa alkaneesta vuodesta ehkä parasta ikinä. Odotin sen jänniä käänteitä ja näkymättömiä mutkia kuin kuuta nousevaa, enkä joutunut innostukseltani pettymään kun se riepotteli mua minne ikinä lystäs. Välillä nostin kädet ilmaan ja välillä puristin kauhukahvasta niin henkeni edestä. Mutta kertaakaan en painanut stoppia, vaikka joskus teki mieli luovuttaa.
Vuonna 2016 kirjoitin joka päivä pari sanaa/lausetta/mietettä erääseen kovakantiseen vihkoon. Siinä sitten olikin 366 iltaa kun summasin vihkoon päivältä kertyneitä ajatuksia. Luin ne kaikki läpi tässä yksi päivä ja löysin uudestaan muistoja ja tuntemuksia mitkä olin ehtinyt unohtaa. Tässä niistä pari...:
20. TAMMIKUUTA Mitä ehtii 3:ssa minuutissa? Pestä hampaat, keittää puuron, hymyillä, halata, kiittää, sanoa 180 kaunista sanaa.
29. HELMIKUUTA Ensimmäinen hiihtoreissu helmikuun vikalle päivälle.
5. MAALISKUUTA Tämä on ollut hyvä päivä. Siinä on ollut asioita niinkuin ennenvanhaan, mutta myös nykyistä kaikessa hyvyydessään.
31. MAALISKUUTA Paljon, liikaa ajatuksia päässä. Ihana päästä nukkumaan.
2. HUHTIKUUTA Minä olen onnellisempi kuin koskaan.
5. HUHTIKUUTA Kaikessa epätäydellisyydessä on yksi, joka on aina täydellinen.
3. TOUKOKUUTA Ei tee mieli edes kirjoittaa.
21. TOUKOKUUTA Vaaleat kevätyöt nostaa taas mun halua juosta. Mutta vaikka juoksisinkin, ei mua enää jahtaa mikään.
5. KESÄKUUTA Tämä päivä on ollut täynnä maailman parasta ja rakasta.
29. KESÄKUUTA Töitä, aurinkoa, Essi, rannalla loikoilua. Iltapala rakkaiden kanssa, kävely ilta-auringossa. Onnellinen on täydellisesti mätsäävä sana.
22. HEINÄKUUTA Messy bun and salty air, kyllä meri saa minut tuntemaan itseni vapaaksi.
31. HEINÄKUUTA Miten hieno ilta ja hienoja hetkiä tänään. Rankkasateista huolimatta aurinko paistaa.
8. ELOKUUTA Tähdet näkyvät taas.
15. ELOKUUTA Sateen ja tuulen kohina tietää lähestyviä syysmyrskyjä. Omalla tavallani odotan sitä, sekä lempeää pimeyttä. Kello puoli yksi yöllä, ja kaikki hyvin.
18. SYYSKUUTA Vuosi sitten oli suuri suru, ja kyllä se edelleen hieman surettaa.
14. LOKAKUUTA Väsyttää, väsyttää. Siitä huolimatta voin löytää jotain kaunista sateesta ja sumuisesta maisemasta.
30. MARRASKUUTA Koko taivas kaartui ylleni marraskuun viimeisenä päivänä.
26. JOULUKUUTA On se vaan niin kaunis. Kauniimpi joka yö, niinkuin hänkin.
Olen todella onnellinen siitä, että päätin ja todella jaksoin kirjoittaa joka päivä jonkun lauseen. Aivan ihanahan niitä on lueskella jälkeenpäin. Ja nämäkin ovat vain tosi pieni osa siitä, millaisia fiiliksiä oikeasti kävi viime vuonna läpi, ja vaikka kirjoittamani ajatukset ovat välillä vähän vaikeasti ymmärrettäviä, tai ristiriidassa kuvien kanssa, kertoo se siitä, että jokaiseen kuukauteen (ja jopa päivään) mahtuu jotakin hyvää ja kaunista, vaikka se muuten olisi haastava.
Viimeistään vanhoja kuvia etsiessäni tähän postaukseen tajusin taas kuinka mielettömän hyvä edellinen vuoteni oli, se vain vähän harmittaa etten oikein päivitellyt tänne puolelle niistä paljoa mitään, mulla olisi ollut monta kivaa kuvaa koneella valmiina julkaistaviksi. Mutta tässä ainakin maistiaisia.
Postauksesta tuli aika pitkä mutta pitkä oli vuosikin!
...ja vielä sananen tästä vuodesta, ettei pelkästään tiirailla menneisyyteen. 2017 on aloittanut 15 päivällään mukavasti, jos flunssaa ei lasketa mukaan. Oikein tyytyväisenä odottelen mitä on taas tarjolla tällä uudella vuodella, uskon että se lopulta antaa enemmän kuin uskonkaan :)