perjantaina, joulukuuta 09, 2016

JÕULUTURG & RÄÄVELI

Voi Tallinna olitpas kiva! Käytiin siskojen ja serkun kanssa Tallinnassa pari viikonloppua sitten. Ideana lähinnä oli päästä tunnelmoimaan avattua joulutoria ja katselemaan mahdollisia joululahjoja. Mikään kunnon shoppailureissu ei tämän kuulunutkaan olla, pääasia oli että päästiin joulutorille ja kohottamaan jouluntunnelmaa.

DSC_1651 (2) DSC_1654 (3) – kopio DSC_1655 (2)
DSC_1671 (2)
DSC_1680 (2)







DSC_1764 (2)



Joulutori oli todella hieno kokoajan, mutta varsinkin illalla se oli upea. Valojen yltäkylläisyydestä ei saanut oikeaa kuvaa ennekuin pimeä saapui ja torin keskelle pystytetty joulukuusi oikein tuplasi kaiken valon mitä torista tuli. Tuli kyllä todella jouluinen fiilis, vaikka kummempia joululahjoja ei torilta tai Virusta löytynytkään.
Lauantai-iltana monet laivalla takaisin Suomeen lähtevät olivat ottaneen enempi vähempi, mutta suhteessa oli rauhallinen takaisintulomatka, saatiin hyvin oma rauha kun valoitettiin ensimmäinen sohva joka löydettiin. Siinä koko matka sitten menikin maaten ihan puolikuolleina (maissa oltiin vain n. 8 h ja silti tuntui kuin olisi ollut reissussa viikon!?). Marraskuinen meri meinasi myrskytä, mutta siitäkin sai väännettyä huumoria kun todettiin ettei tarvitse edes humalaa, että ei pysty kävelemään laivankäytävillä suoraan.

Laivasta päästyä matkustettiinkin aika suoraan Espooseen, rättipoikki kun oltiin.
 Ihana Heidi siis houstasi meitä koko viikonlopun ajan, majotti kämpilleen öiksi. On aina niin ihanaa olla käymässä vieraissa niin, että tuntuu kuin olisi ollut kotona :).

---

Muistakaa seurata mua instagramissa @emsimila !! Blogin puolelle postauksia tippuilee aina vähän harvemmin joten ig on tällähetkellä kaikista aktiivisin sosiaalinen mediani!

2 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia olit saanut reissusta! :)

    http://newdaysaara.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!