maanantaina, kesäkuuta 13, 2016

KYLLÄ KESÄLLE & MIETTEITÄ KAMERASTA





DSC_0880 (2)




Kauniit kesäyöt ja pitkään nukkuminen, olen onnellinen ja ihan puhkun intoa kun ajattelen ettei mun tarvitse mennä töihin seuraavan kerran vasta kun sunnuntaina! (Ellen toisin itse päätä ja ota ylimääräisiä työvuoroja joita tippuu tasaiseen, juhannuslähestyy- paniikkitahtiin.) Olen ollut nyt ahkerasti töissä ja sanonut kyllä kaiken maailman lisävuoroille, joten olen ansainnut ainakin reippaasti tämän alkuviikon vapaaksi, ja sanon vihdoin kyllä kesälle.

Käytiin kuvailemassa eilen illalla Essin kanssa perus siluetti- ja rullailukuvia, jotka mielestäni onnistuivat ihan hyvin, vaikka en pysty työntämään mielestäni siellä haahuilevaa uuden objektiivin kuvaa. Nykyinen normaaliobjektiivi on vain, noh, niin normaali, sillä saa kyllä hyvää jälkeä aikaan kun yrittää, mutta kaipaisin hieman lisää varustusta kamerapuolelle. Seuraavan hankinnan taidan kallistaa tuonne laajakulma- tai teleobjektiivien puolelle, ongelmana on se, etten osaa päättää mihin putkeen sitä seuraavaksi sijoittaisi, mikä olisi se kaikkein hyödyllisin tähän hetkeen. Mulla on tosiaan tällä hetkellä käytössä vain yksi objektiivi, tämä mikä tässä on ollut itse kameran saapumisesta aina tähän päivään asti. Olisi siis jo aikakin investoida uuteen kapistukseen. Harmi vain, että mulla on niin tuhat ja yksi muutakin hankittavaa, joten saa nähdä koska ikinä pääsen sinne asti :D  Mutta tällä hetkellä mennään näillä mitä on, ehkä vielä tässä kesän mittaan saan täydennettyä kamerakomeroa :)

2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia, varsinkin tuo kolmanneksi viimeinen kuva on upea! :)

    Jos sulla on nyt siis vain se 18-55mm putki, niin itse ostaisin seuraavaksi mieluummin telen kuin laajakulman. Tuo 18mm on nimittäin ihan tarpeeksi laaja useimpiin tarkoituksiin, mutta 55mm on taas kamalan lyhyt. Itse ainakin hommasin kitin seuraksi ensin 70-300mm telen, ja mulle se oli hyvä valinta. En nyt tiedä, oliko tästä mitään apua... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:)
      Joo, mulla on tuo 18-55mm kitti, ja kun vielä vähän lisää tätä mielessäni pyörittelin niin näyttää siltä, että tele on aika vahvoilla tällä hetkellä :D Valokuvaus on suht tuore harrastus itelle, joten on aina mukava saada vinkkejä, kiitos siitä!:)

      Poista

Kiitos kommentista!