Tehän tiedätte tunteen, kun pitäisi saada asioita aikaiseksi, mutta ei ikinä pääse tekemään asiaa loppuun asti, kun eteen ilmestyyn joko mielenkiintoisempi juttu tai suora laiskuus. Mulla on nätisti käynyt näin vähän kaiken kanssa mihin oon yrittänyt tässä lyhyen ajan sisällä ryhtyä. Blogi, yleinen järjestys talossa, työjutut ja vähän jokainen asia tuntuu jäävän puolitiehen. Viime viikkojen saamattomuuden pystyn vielä pistämään kipeilyn piikkiin, mutta tämä kuukauden kestoinen postaamattomuus on heh, ihan oma vika.
Mun päätä vaivaa yhteishaut, työpaikan "ongelmat" ja väsymys. Omalla tavallani toivon, että voisin mennä nukkumaan jotkut myöhäis-talviunet ja herätä sitten kesäkuun alkuun, kun tietää mitä tekee. Yleinen tietämättömuus usein ajaa mut hulluuden partaalle ja kaikenmaailman päätökset on mulle tosi vaikeita. Myös tämän blogin kirjoittamisesta on tullut suoritusta. Haluaisin jakaa teille kuviani ja ajatuksiani, mutta tämä ei tunnu oikealta paikalta siihen. En halua että postaan aina veren maku suussa, jolloin tekstista kuultaa läpi se, ettei tämä nyt natsaa oikein millään tavalla. Myös teidän mielipiteet olisivat kultaa, välillä tuntuu että puhun tyhjälle huoneelle.
Tämän kevään aikana en aijo ottaa stressia blogista, jos se tarkoittaa viikon, kuukauden tai parin hiljaisuutta, niin silloin se on ihan okei.
Mulla on kesälle niin paljon ihania suunnitelmia, että postaustahti varmasti kiihtyy tämän ihanan auringon valon kanssa. Nyt minä hiljenen hetkeksi, annan kuulua itsestäni sitten kun tuntuu siltä.
Ihanaa kevättä kaikille!:-)